lauantai 21. joulukuuta 2013

Talvipäivänseisaus

Tänään päättyy pimeys ja alkaa päivien valoisanajan pidentyminen. Tosin kestää vielä monta viikkoa ennen kuin oäivien pitenemisen huomaa.

Tämä päivä on myös se päivä, jota tulisi juhlia. Tähän päivään päättyy luonnon vuosi ja alkaa uusi kasvukausi. Edessä olevat lumet ja pakkaset muokkaavat maata paremmaksi kasvualustaksi ja siemenet saavat kaipaamansa kylmäkäsittelyn ja kosteuden uuteen kasvuun.

Ei ole sattuma, että Jeesuksen syntymäjuhlaa vietetään vain parin päivän päästä. Mitenkään väheksymättä Jeesuksen opetuksia, voin väittää, että nykyisenlaista juhlintaa hän ei olisiitselleen halunnut. Tähän on päädytty vain koska aikanaan kirkko ja nykyisin valtiovalta eivät toimisi nykymuodoissaan ilman ihmisten uskoa valtaan ja tavaraan.

Tänään on hyvä päivä pysähtyä miettimään mikä oikeasti on tärkeää ja minkä hinnan siitä on valmis maksamaan.